tiistai 30. lokakuuta 2007

Viikonloppu takana

Nyt on Lahden näyttely takana päin joka oli meidän tämän vuoden viimeinen näyttely. Rankkoja reissuja, ei voi muuta sanoa... Lahdessa oli arvostelemassa hollantilainen erkkarituomari John Wauben. Huli sai ERIn ja oli kilpailuluokan neljäs. PU sijoitusta ei tullut. Mut ilonaiheita oli paljon. Hulin jälkeläiset menestyivät hyvin. Lasse oli PU1 ja VSP, Hile PU3 ja Riesu PN2. Milli ja Senni saivat ERIn mut kilpailuluokan tuloksia en muista. Lumikuono kasvattaja ryhmä oli ROP joten jouduimme vielä jäämään isoon kehään. Tuttuun tapaan tuomari vaan vilkaisi ja jatkoi matkaa. Joten ei sieltä sijoitusta.

Matkasta selvittiin hyvin. Oikkukin pärjäsi hyvin. Nyt oltiin vähän isommassa näyttelyssä ja hulinaa enemmän ympärillä. Poika ei välittänyt ollenkaan meiningeistä. Nukkuminenkin onnistui kovalla penkillä kehää seuratessani.

Oikun kaa ollaan nyt enemmän panostettu tähän naksutteluun ja epätoivoisesti yritän myös sille opettaa sivulla oloa. Nyt selvisi syy siihen miksi Oikku väistelee välillä minua, kiitos meikäläisen kumartelujen. Kiitos Anskulle kun katsoit meidän sivu-reeniä Lahdessa. Jonkun verran ollaan myös otettu agilityn ohjaus reeniä. Nyt sain uuden videon mistä sai taas uusia vinkkejä kouluttamiseen. Ainut vaan et esteitä ja tiloja joutuu vähän soveltamaan.

Joo mut nyt pitää rientää. Kotityöt kutsuvat...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti