keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Lampaita ja uuhia

Eilen oli sitten tämän vuoden viimeinen paimennus kerta. Ensi vuonna aloitellaan toukokuun alussa. Tulevana viikonloppuna olisi paimennus viikonloppu mut eihän sinne pääse kun on töitä. Olisi ollut mielenkiintoista olla seuraamassa ja imemässä oppia.

Tällä kertaa pääsi Hulikin mukaan, loppu kesästä käytiin vain Oikun kaa. Meille on Hulin kanssa sanottu et sillä ei oo paimennusvaistoa ja ikinä siitä ei voi tulla lammaspaimenta. Mut aattelin kokeilla vielä yhen kerran jos siltä kumminkin löytyisi pieni vaisto.

Sinikka kävi hakemassa lampaat pellolle ja ruvettiin touhuamaan. Kävin Hulsan autosta ja pidin koiran koko ajan kiinni ettei pääse oman mielen mukaan lampaiden luokse. Vidi, tyttö-bortsu, oli meidän apukoirana. Aattelin jo siinä et hommasta ei tuu mitään, et se vaan kahtelee ja nykii tytön tykö. Mut toisin kävi. Huli oli tosi innoissaan lampaista. Lauman takana ajoi niitä ja yritti pitää laumaa kasassa. Laitettiin sitten Huli liinaan ja aloiteltiin hieman vauhdin hakua toimintaan eli meillä vauhdin hiljentämistä. Rauhoitettiin tilanne maahan käskyllä ja sitten vasta homma jatkui. Hyvin Huli lähti kiertämään mut ei tehnyt kunnon kaarta vaan yritti mennä nopeinta ja lyhintä reittiä. Sinikka sanoi, että työtä koira vaatii niinkuin kaikki aikuiset koirat. Mut olen tyytyväinen et sitä viettiä sieltä löytyy.

Oikulla myös otettiin pellolle lammaslauman kanssa. Oikku oli myös alussa kiinni ja sitten laskettiin irti. Kovasti jätkä myös ajoi laumaa mut hillitysti. Oikku myös keräili mukaan laumasta irtaantuneet lampaat niinkuin Hulikin. Reippaasti Oikku liikkui pellolla ja jotain hajua sillä myös oli homman toiminnasta. Vielä tarvitsee miun apua lauman liikuttamiseen mut kova sillä on yritys. Kyllä siitä vielä jotain tulee :)

Ensi kesänä on kahtena viikonloppuna monirotu paimennustapahtuma Sinikan luona. Sinne pitää yrittää itsensä änkeä. Kiitos Sinikalle kun on jaksanut opastaa ja neuvoa meitä vääränrotuisia paimennuksen saloihin. Ja tietysti kiitos Marille ja Anskulle ihanista ja toimivista koirista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti