sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Turussa taas käyty

Mistähän sitä aloittaisi... Maaliskuun lopussa oli agikisat Kuopiossa. Tuloksina 2 hyllyä ja joku yliaikainen tulos. Radat oli ihan ok mutta jotenkin ei vaan taas lähtenyt.

Ennen ekaa rataa koira oli muissa maailmoissa, en tiiä miksi... Jäi kontakteille jumimaan mitä ei ole ikinä tehnyt. Puomin alastulolla nuuhki maata ja näytti siltä että etsii makupaloja. Kisakentältä kyllä löytyi makupaloja mutta koiran ei kuulu jäädä niitä sieltä etsimään ja syömään.

Toinen rata oli vanhaa Oikkua. Vauhtia taas oli liikaakin ja puomilta tuli ilman lupaa läpi joten, palautin koiran takaisin ja siitä hylly. Ohjaus oli taas sieltä sun täältä.

Hyppyradalta saatiin yliaikainen tulos. Kaarrokset oli kyllä sitä luokkaa että huhhuh... Joka kohdassa olin liian myöhässä joten en saanut hyviä hyppykulmia koiralle jonka takia loiskautti hypyt liian pitkiksi.

Nyt pääsiäisenä startataan taas ja katsotaan saadaanko tulosta aikaiseksi.

Huhtikuun alussa oltiin Turussa Janitan koulutuksessa. Joka oli taas yhden kerran tosi antoisa. Nyt oli mukava mennä rataa kun koira "osaa" kaikki esteet joten pystyi hyvin kokeilemaan eri ohjausvariaatioita.

Ensimmäistä kertaa päästiin yli kymmenen estettä kun joka kerta ollaan päästy vain about 3 ja siihen sitten jumimaan. Nyt jotenkin avautui ja iskostui selkärankaan että koira käännetään ennen hyppyä. Joo, tiedetään että on ollut puhetta aiemminkin asiasta mutta nyt sen hokasin ihan kunnolla. Blondilla näköjään vie nämä oppimiset vähän pidempään. No diagnosoitiinhan miulle NUDE eli nuoruusiän dementtia =) Ja miten pienillä kaarroksilla Oikku meni kun olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kyllä se on kumma juttu ; ) Nyt sitten tulevana viikonloppuna yritetään soveltaa Janitan oppeja taas yhden kerran sinne radalle.

Niin, ja ennen viikonlopun koulutusta, oltiin perjantaina tokoilemassa schapeporukan kanssa. Myö tehtiin "kisat" jotka meni ihan kohtalaisen hyvin =) Mutta hauskaa oli tokoilla.

Kiitos vielä Anskulle ja Markolle majoituksesta!

Viime viikon sunnuntaina käytiin korkkaamassa ekat AVOn kisat.

P-makuu: 10. Pientä levottomuutta. Omasta mielestäni saisi olla hieman levollisemman oloinen.

Seuraaminen: 8½. Kaikki pa:t otti. Välillä hajosi mutta ei pahasti, koko ajan kuitenkin piti kontaktia vaikka seurasi liian kaukana.

Liikkestä m-meno: 8. Hyvin meni maahan ja pysyi mutta toisella käskyllä vasta nousi istumaan.

Luoksetulo: 5. Läpi tuli ja lujaa =)

Liikkestä seisominen: 8. Hyvin pysähtyi mutta toisella käskyllä nousi istumaan.

Nouto: 0. Varasti kapulalle ennen kaskyä. Tuomarikin sanoi, että kymppi olisi tullut noudosta. Laukalla lähti, hyvin nappasi kapulan, ei leikkinyt ja laukalla suoraan perusasentoon. Kapulan naljausta ei ollut yhtään. Ja luovutukseen olin tosi tyytyväinen, ihan huippu luovutus!

Kaukot: 0. Hyvin nousi mutta toisen istu-käskyn jäi seisomaan. Mutta loikki eteenpäin sen 2,5 metriä ainakin. Kaukot menee kokonaan uusiksi.

Hyppy: 6½. Omasta mielestä käskyn saatuaan pientä viivettä liikkeelle lähdössä. Sitten hyppäsi tosi lähelle estettä joten otti osumaa esteeseen. Takaisin tullessa perusasento todella vino, koira melkein selän takana :O

Kokonaisvaikutelma:9. Tuomari sanoi, että tässä näkyy millaista tokon pitäisi olla, iloista ja hauskaa =) Tuumasi vielä että hyvä kun ohjaajakin jaksoi koko kokeen ajan nauraa.

Yhteensä pojoja tuli 116 ja 3-tulos.

Kokeesta jäi tosi hyvä mieli. Koira toimi koko ajan ja vire ei laskenut vaikka yhdessä vaiheessa tuntui että rupeaa ryytymään. Nyt hiotaan nuo pienet asiat kuntoon ja toukokuulle on jo katsottu seuraava AVOn kisa. Kyllä vaan tuon koiran kanssa on mukava tehdä hommia, joka kerta se on yhtä innokas ja jaksaa tehdä =)